Gili Trawangan: Part 2

Jukka ja muu jengi yhtä lukuunottamatta

Tanssiva mies seurueineen niittivät mainetta kemuista toiseen. Kiinalainen uusivuosi, täyden kuun juhla, you name it. Trawanganilla on itse asiassa melko mielenkiintoinen baarikulttuuri. Rantakaduilta löytyy monen moista kapakkaa ja yökerhoa, mutta rajallisen asiakasmäärän vuoksi yrittäjät ovat keskenään sopineet, että vain yksi yökerho kunakin viikonpäivänä saa pitää ovensa auki aamunkoittoon asti. Tämä onkin oiva tapa saada koko bilekansa samaan osoitteeseen ja näin taata aina hyvä meininki. Ehkäpä juuri tämän ansiosta tapasimme myös kaverin, joka oli kuin ilmetty jatkumo Rikulle ja Tunnalle.

Lahtelainen travelleri Jukka oli kokemuksellaan ja sen tuomilla tarinoillaan arvokasta seuraa. Mielenkiintoista ensimmäisen käden tietoa kuultiin aina Amsterdamista Kuuban kautta Kambodzhaan, joka herättikin hetkellisen halun heittää tuleva vaihto-opiskelu nurkkaan ja jatkaa kiertelyä uusissa maisemissa. Realiteetit iskivät kuitenkin nopeasti tajuntaan. Eikä se reissaaminenkaan halpaa ole, muistaakseni Jukka kertoi

tekevänsä aina noin yhdeksän kuukautta vuodesta töitä rahaa keräten ja reissaa sitten loput ajasta. Kaikki kiitos heikoilla hetkillä lähes isälliseksi hahmoksi muodostuneelle maailmanmatkaajalle, joka yllättävän hyvin jaksoi nuorten miesten kohellusta katsoa!

Myrskyn seurausta

Yksi monista rannalla vettä hörpänneistä paateista

Bintangiakaan ei jaksanut sentään ihan joka päivä nauttia, joten päätimme porukalla vuokrata fillarit ja lähdettiin saarta kiertämään. Päädyttiin vähän syrjäisemmälle rannalle ihoa polttamaan ja näkinkenkiä etsimään, kuten Muumilaakson tarinoissa konsanaan. Tarkoitus oli mennä myös tämä toisen maailmansodan aikainen japanilaisbunkkeri katsastamaan, mutta pimenevä ilta ja horisontista nouseva myrsky sai suuntaamaan pyörät takaisin kohti bungalowia. Matkalla tuuli alkoikin jo yltyä ja taivaalta satoi päälle sangollinen vettä jokaisella polkaisulla. Perille päästyä taivas tummeni entisestään ja sähköt menivät. Jäimme terassille istuskelemaan ja seuraamaan tilannetta – on nimittäin ukkonenkin tuolla päiväntasaajalla jotenkin ihan eri kaliiberia. Ei mennyt aikaakaan kun ympäriltä alkoi kuulua romahduksien ääniä: peltien kalinaa, rytinää ja tömähdyksiä. Myrskyn hellittyä paljastui, että useampi paikallisten asuintalo, vaja tai muu rakennus oli joko kokonaan tai osittain maan tasalla. Puita oli pitkittäin ja poikittain, oksia oli lennellyt joka puolelle ja mutainen vesi oli vallannut kulkuväylät. Viereisellä pihallakin erään perheen varastorakennus oli enää kasa lautoja ja pellinkappaleita. Paikalliset olivat vielä samana iltana rakentamassa rakennuksia uudelleen ja raivaamassa puita kulkureiteiltä. Tiiliskiviä kuljetettiin kottikärryillä, lautoja mittailtiin ja puita sahattiin. En tiedä kuinka usein tuolla vastaavaa tapahtuu, mutta     

melkoisen aikaansaavaa ja eteenpäin katsovaa porukkaa ovat.

Tarkoitus oli lähteä Trawanganilta takaisin Kutaan niin, että olisimme viettäneet vielä yhden yön siellä. Näin olisimme lähempänä lentokenttää hyvissä ajoin ennen Koreaan lähtöä, eikä tarvitsisi

Söpö lehmä

kiirehtiä. Myrsky oli kuitenkin vaikuttanut myös meriliikenteeseen. Valtaosa Gilin saarien ja Balin välisen liikenteen paateista oli joko uponnut tai joltain osin hajonnut rytäkässä, ja vaikka olimme tehneet diilin paikallisen kanssa, että pääsemme vähän kovemmalla hinnalla jonon ohi seuraavan lähdön veneeseen, ei hän tuota lupausta pystynyt pitämään. Bungalowi oli luovutettu, pojilla rinkat selässä ja käteinen raha finaalissa. Onneksi Jukka oli myös rannalla, joten hyvästelyt vaihtuivat opastukseen hänen majoitusmestoilleen. Sieltä saimme edullisen hinnan yhdeksi yöksi (saimme matkaliput seuraavalle aamulle), mutta sähköt olivat edelleen poissa. Ainoastaan generaattorin omaavat yrittäjät pystyivät pitämään sähkön yllä. Sähköttömyys ei muuten oikeastaan hirveästi merkitse, mutta ilmastointi on noilla leveysasteilla pakollinen hyödyke. Majatalon pitäjä kuitenkin lupaili sähköjen palautuvan päivän aikana, joten lähdimme pikkupolkuja pitkin etsimään toimivaa

Uusien futislupauksien kehto?

pankkiautomaattia. Matkalla näkyi paikalliselämää jalkapallokentistä söpöihin lehmiin. Automaattikin lopulta löytyi, joten pääsimme syömään ja maksamaan yösijan. Iltaan mennessä sähköjä ei kuitenkaan ollut vieläkään ilmaantunut, joten kaksi meistä lähti etsimään generaattorilla varustettua yöpaikkaa, joka löytyi kuin löytyikin. Harmi vaan, ettei kyseinen paikka löytynyt jo reissun alussa, sillä oli hinnaltaan ja laadultaan ylivertainen ilmaisella aamupalalla ja mahtavilla naapureilla. Viimeinen yö Trawanganilla tuli nukuttua makoisasti ja aamulla matka jatkui veneellä Balille.

Viimeinen aamutee Trawanganilla

Jumaliste. Tuttu näky. Sain rinkkani takaisin. Sähköpostissa oli jo muutama päivä sitten ilmoitettu sen löytyneen, mutta ei voinut muuta kuin odotella, että päästään lentokentälle. Kyllä siinä melkein herkistyi, kun omat ja ennen kaikkea puhtaat vaatteet olivat käsillä. Jatkoimme kohti Seminyakia, josta yksi ryhmämme jäsen tarvitsi vielä pariksi vuorokaudeksi yösijaa, sillä hän oli lähdössä Koreaan vasta myöhemmällä lennolla. Baliin menijöille suosittelen ehdottomasti valitsemaan tukikohdaksi ennemmin Seminyakin kuin Kutan alueen. Sieltä löytyi paljon parempi ja isompi ranta, vähemmän turhaa hulinaa, mutta myös vauhtia. Illalla vielä viimeiset katseet ympärille ja kone kohti Incheon International Airportia.

Kiitos Indonesia! Menisin vielä uudestaankin.

Paluumatka veneen kannella

Joonas kävi hankkimassa uuden hiustyylin

Evakuointireittiä pitkin Koreaan!